Eduskunnan Monimuotoiset perheet -ryhmä ajamaan kaikkien perheiden yhdenvertaisuutta

By Sara Mäkäräinen 27.11.2019

Eduskuntaan perustettiin Monimuotoiset perheet -ryhmä 26.11.2019. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Vihreiden kansanedustaja Mirka Soinikoski ja varapuheenjohtajaksi kansanedustaja Jussi Saramo Vasemmistoliitosta. Sihteerinä toimii kymmenen perhejärjestön muodostaman Monimuotoiset perheet -verkoston erityisasiantuntija Sara Mäkäräinen.

Yli kolmasosa suomalaisista perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia. Ryhmän tavoitteena on edistää näiden perheiden ja perhesuhteiden huomioimista poliittisessa päätöksenteossa. Lähtökohtana on, että lapselle hänen oma perheensä on tärkeä ja ainutlaatuinen perhemuodosta riippumatta.

“Yleinen käsitys on, että laki kohtelee kaikkia perheitä samalla tavalla. Päätöksenteon taustalla on kuitenkin tyypillisesti melko kapea käsitys perheestä. Jo valmisteluvaiheessa tulee selvittää, miten tulevat uudistukset ottavat huomioon esimerkiksi uusperheet, sateenkaariperheet ja sijaisperheet,” sanoo ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mirka Soinikoski.

Ensi vuonna ryhmä keskittyy erityisesti lapsiperheellistymisen esteiden purkamiseen. Ryhmä toivoo, että poliittisessa keskustelussa tunnistetaan perheellistymiseen vaikuttavat tekijät laajasti toimeentulosta hedelmöityshoitojen saatavuuteen. Myös työn ja perheen yhteensovittaminen on kysymys, jota on syytä tarkastella erilaisten perhetilanteiden näkökulmasta.

“Esimerkiksi vuorotyön lisääntyminen haastaa usein perheitä, joissa on vain yksi huoltaja, tukiverkostoja ei ole tai toimeentulon taso on valmiiksi matala. Oleellista on, miten työelämä, palvelut ja lainsäädäntö saadaan toimimaan yhteen kaikkien perheiden hyväksi,” sanoo ryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Saramo.

Ryhmä tekee yhteistyötä eri asiantuntijoiden, tutkijoiden, järjestöjen ja muiden keskeisten toimijoiden kanssa.

Print this page