Poliittiset tavoitteet 2019–2023

1. Perhevapaat on uudistettava siten, että ne ovat yhdenvertaiset kaikille perheille

2. Perheellistysmismahdollisuuksia on vahvistettava ja esteitä poistettava

Hyväksyvä, normivapaa ja positiivinen perhepuhe on avain siihen, että ihmiset uskaltavat ja haluavat perheellistyä myös tulevaisuudessa. Tällä on positiivisia vaikutuksia myös syntyvyyteen. Perheellistymisen esteisiin on tartuttava – taloudellisiin, lainsäädännöllisiin ja työelämästä johtuviin.

  • Hedelmöityshoitojen tulee olla kaikkien niitä tarvitsevien saatavilla perhemuodosta tai lapsettomuuden syystä riippumatta.
  • Lapsen paikka on perheessä. Perhesijoituksen on oltava vahva prioriteetti lastensuojelussa, perhehoitajien sosiaaliturvaa on kehitettävä ja adoptio on kirjattava lastensuojelulakiin osaksi lastensuojelun palettia.
  • Lainsäädännön on turvattava lapsen oikeus tosiasiallisiin vanhempiinsa.
  • Perheenyhdistämisen käytännöt on yhdenmukaistettava.
  • Sijaissynnytyksestä on säädettävä selkeästi ja yhdenvertaisesti.

3. Työelämän käytäntöjä on kehitettävä huomioimaan perheiden monimuotoinen todellisuus

Työehtosopimuksissa, liittotason sopimuksissa sekä työelämään liittyvissä laajemmissa ratkaisuissa on huomioitava perheiden monimuotoisuus.

Tutustu Monimuotoiset perheet -verkoston ehdotuksiin työelämän käytäntöjen kehittämiseksi.

4. Varhaiskasvatuksen ja koulun on tuettava lasta ja hänen perhettään perhemuodosta riippumatta

Varhaiskasvatuksen ja koulun on tuettava kaikenlaisia perheitä kasvatustyössä.

  • Subjektiivinen oikeus kokopäiväiseen varhaiskasvatukseen on palautettava.
  • Pienten koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnan kattavuus on taattava.
  • Jokaisen lapsen kielellinen ja kulttuurinen tausta on huomioitava varhaiskasvatuksessa ja koulussa.
  • Varhaiskasvatuksen ja kerhotoiminnan maksujen on oltava kohtuullisia.
  • Vuoropäivähoitoa ja pienten koululaisten vuorohoitoa on oltava saatavilla riittävästi ja hoitoaikojen on oltava joustavia.

5. Lapsi- ja perhepalveluja sekä sosiaali- ja terveyspalveluja ja sosiaaliturvaa uudistettaessa lähtökohdan on oltava perheiden monimuotoisuus.

Tutustu myös verkoston ehdotuksiin vuoden 2019 hallitusohjelmakirjauksiksi.